maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sneak Peak of MakeUp in Paris

Kukkuluuruu! Vielä ollaan hengissä! Tulikin vahingossa hieman pidempi postaustauko ko sattui nuo messut loppuviikkoon ja viikonloppu on mennyt pilvilinnamoodilla. Tosiaan siis, toisin kuin hardcore-bloggaajat, jotka antavat pari vihjettä huikeista jutuistaan pari kuukautta aiemmin ja lopuksi kertovat, että saavat puhua asiasta vasta vuonna 2020, minäpä päätin, että kerron näistä messuista vasta, kun olen päässyt paikan päälle (okei, no äipällä lipsautin sen "pari kuukautta" aiemmin). Tämäkin postaus on vain pieni sniikkipiikki, koska en viitsi julkaista messupaikalta ottamiani kuvia ennen kuin ne ovat päätyneet TICin FB-sivuille. 

1. No pitihän Louvren sisäpuoleltakin foto räpsäistä. Harmi, etten itse kerkinyt pyramidin kanssa posettaa. /1. Ofcourse I had to take a photo at inside of Louvre. 2. Ensimmäistä kertaa messuilla näytteilleasettajana, eikä vierailijana. /2. First time in trade fair I was as an exhibitor, not as a visitor. 3. MakeUp in Paris 2014 @ Carrousel du Louvre.

Kyllähän se aika yllätyksenä mulle tuli, kun sain toisella harjoitteluviikollani kuulla, että pääsen mukaan näille messuilla. Olin innoissani ja kauhuissani. Tällaisille messuille pääsy on tosi hieno mahdollisuus verkostoitua, ja pääsinkin juttelemaan esimerkiksi Chanelin väen kanssa, sekä näkemään millaiset business-to-business messut ovat. Vähän myös jännitin tätä reissua, koska TICin tuotteet eivät ole mulle vielä tuttuja, ja koska me myydään raaka-aineita lopputuotteiden sijaan, on hieman vaikea alkaa selittää, että miten mikäkin raaka-aine toimii iholla. Vielä enemmän kauhuissani olin, kun mun aisaparini sairastui ja joutui jäämään hotellihuoneeseen lepäilemään eli mulla ei ollut minkäänlaista "turvaa". Mutta turha siinä oli alkaa ruikuttaa. Päätin hoitaa hommani niin hyvin kuin kykenin ja teen parhaani. Tämä mottonani ja go with the flow -ajattelulla pärjäsin oikein hyvin messupäivät.

1. & 2. Mä viiletin kaikki kolme päivää oikeana "bisnesnaisena", mutta muistin napata outfit-foton vaan viimeisenä päivänä. :D /1. & 2. My three days as a business woman. :D

Nyt en ehtinyt/jaksanut kierrellä Pariisia, joten reittini oli kutakuinkin sama joka päivä. Mä tykkäsin esittää, että oon superkiireinen business woman matkalla tärkeään tapaamiseen. Siellä mä sitten viiletin pitkin Pariisin katuja nenu pystyssä, arskat silmillä ja laukku olalla kuin oikea parisienne. Hehehe. :DDD 

Ruokaan kyllä kerkisin tutustumaan senkin edestä. Keskiviikkona mentiin ulos syömään ja kaikkien paikkojen ollessa ihan täynnä päädyttiin yhteen Opéran kalleimpiin ravintoloihin. Annosten hinnat huikentelivat ties missä ja oon ihan varma, etten tule syömään samantasoisessa ravintolassa kuin vasta joskus tulevaisuudessa, kun olen se rikas business nainen. :D Tilasin ruokani "silmät kiinni ja osoita sormella jotain annosta" -taktiikalla ja päädyin jotainkaulaan sekä jälkkäriksi persikkajotain. Kummatkin olivat niin hyviä, että teki mieli alkaa itkeä. Myös hotellin aamupala oli herkullista croisantteineen, marmeladeineen ja tuorepuristettuine appelsiinimehuineen. Päivät lähtivät hyvin käyntiin herkkuaamiaisen jälkeen. Torstai-iltana kävin itsekseni syömässä hotellin lähistöllä olevassa ravintolassa. Pääruuaksi otin juustopurilaisen, mutta mulla oli niin kova nälkä, että olin hotkinut sen jo suihini ennen kuin kuvanotto oli edes tullut mieleen. Jälkkäristä onneksi muistin ottaa kuvan, ja kyseessä oli siis lämmin suklaakakun palanen kera vaniljakastikkeen ja jädepalleron. Huoh...

1. & 2. Pääruoka ja jälkkäri keskiviikkoillan illalliselta. Valehtelematta voin sanoa, etten ole IKINÄ ollut noin kalliissa ravintolassa ja syönyt niin kallista ruokaa! Ja ruoka ja palvelu todellakin olivat hintansa veroisia. /1. & 2. Wednesday's main course and dessert. I have NEVER been in so expensive restaurant and eaten so expensive but heavenly good food! 3. Perinteinen ranskalainen aamupala. Herkkua! /3. Traditional french breakfast. So good! 4. Jälkkäri torstai-illan aterialta. Maailman suussasulavinta ja parhainta suklaakakkua ikinä! /4. Thursday's dessert. The best chocolate cake ever!
Ma journee en Paris I , II , III

Hellouu! I'm still alive! I spent last wed-fri in Paris and a whole weekend I have been daydreaming mood. Unlike hardcore bloggers who tell about their amazing plans and then say they can't speak those things earlier than 2020. So I decided that I tell my little trip to Paris when I am there. But trade fair's photos you can see later because I don't want publish those here before they have published in TIC's FB-site.
To be honest I was "a little bit" surprised when I haerd my second intern week that I get to participate to MakeUp in Paris. I was so excited and terrified. This was a huge opportunity to me to network and to see how b-to-b trade fair really works. I was also a little bit afraid because I didn't know very well TIC's products and when my workmate fell ill, I was like "omg what do I now?!?!?" But then I decided that it is useless to start whine. I do my very best and that is it!
This trip was very food-oriented. On Wednesday evening we went out to eat dinner. We ended up very fancy restaurant where was so delicious food! I ordered my food with my "close your eyes and just point with your finger some food ration" tactic and I got somethingneck for the main course and pechesomething for the dessert. Hotel's breakfasts were also very delicious with croisants, marmelades and fresh orange juice. On Thursday evening I went alone to eat to restaurant which located nearby my hotel. I ordered cheeseburger with french fries and for the dessert I took warm chocolate cake with ice cream and custard. Huoh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti