Eilen olin Pariisissa jo kolmatta kertaa.Tämä reissu on mun lempparini tähänastisista reissuistani, koska aurinko paistoi hela dagen ja mä näin vihdoinkin Eiffel tornin. Nyt voin vetää "käy Eiffelillä" -kohdan yli mun "elämäni to do -listalta".
Päivä alkoi aivan upeissa merkeissä! Herätessäni aamulla pilvet olivat vallanneet taivaan, matkalla asemalle alkoi tihuttaa vettä, viime kesänä hiusmurtunut nilkkani alkoi ilmoitella itsestään (eikä mulla tietenkään tennareita mukana ollut) ja myöhästyttiin vielä junastakin parilla minuutilla. No, noin 45minuutin odottelun jälkeen, sekä hiki että vitutus olivat laskeutuneet, joten matkalle lähdettiin hyvin mielin.
![]() |
| 1, 2 & 3 Sääolosuhteet ovat ihan erilaiset Eiffel-tornin vasemmalla ja oikealla puolella... /1,2 & 3 Weather conditions are totally different in the left side and the right side of Eiffel tour... |
Pariisiin päästyä suuntasimme
Edgar-Quinetin metropysäkille, josta pääsimme Bir-Hakeimin pysäkille,
mikä sijaitsi ihan Eiffelin vieressä. Vähän jouduimme kävelemään, jotta pääsimme Eiffelin jalkojen juurelle. Musta oli tosi hauskaa se, että
kun otimme ekat kuvamme Eiffelin vasemmalla puolella (meidän suunnasta
katottuna), mä pitelin sateenvarjoa. Kun olimme kävelleet Eiffelin ali ja
otimme uudestaan kuvia oikealla puolella, sateenvarjo oli jo
laukussa. Sitten kävelimme vielä hieman kauemmas, jotta saisimme koko
Eiffel kuvaan, niin takki ja huivi täytyi ottaa pois, koska oli jo niin
kuuma. Aikavälillä tämä kaikki tapahtui ehkä puolessa tunnissa. :D
Kun olimme ottaneet tarpeeksi kuvia
Eiffelin joka kulmasta, alkoi jo shoppailuhammasta kolottaa. Suuntasimme
siis metrolla Châtelettiin ja ensiksi pysähdyimme lounaalle Café
Benjaminiin. Saimme pöydän ulkoa kadun kulmasta, mistä oli kiva seurata
pariisilaisten menoa ja pariisittarien muotia samalla salaattia
hotkien. Vatsat täyteen saatuamme tehtiin täsmäiskut MACiin, Sephoraan
ja Forever21een. Nyt on mun meikkikiintiöni täynnä tältä kesältä (toivon
ainakin niin) ja olen onnellinen, kauan kuolaamieni kosmetiikkatuotteiden
omistaja. Forever21stä hamstrasin muutamat korut ja sitten matka jatkui
kohti toista nähtävyyttämme, Notre Damea.
Päätimme
kävellä Notre Damelle, koska se on ihan Châteletin läheisyydessä. Ilma
oli lämmin ja aurinko paistoi, joten parempaa kävelyilmaa ei olisi
voinut toivoa. Pienten karttatutkailujen ja suunnankysymisten jälkeen
Notre Dame häämötti edessämme. Oli hieno pytinki!
Notre Damen jälkeen lähdimme hieman seikkailemaan. Haahuiltiin
päämäärättömästi pienillä kaduilla etsien samalla jotain kivaa kahvilaa.
Mä tykkään tällaisesta päämäärättömästä haahuilusta, koska silloin voi
löytää itsensä mitä erikoisimmista paikoista. Nytkin vastaan tuli
übersöpö pieni bakery, jossa myytiin herkullisia cupcakeja ja sen
vieressä suloinen "viidakkoravintola papukaijoineen". Lopulta päädyimme
Bistrot Marguentelle ja tilasin mansikka-mango-lime jäätelöannoksen
sekä colaa. Limejäätelö oli aivan uusi tuttavuus ja tykkäsin todella
paljon.
Tällä kertaa päätettiin lähteä vähän aiemmin takaisin Dreuxiin
ja kuudelta istuttiin jo junassa kohti kotia.
Ma journee en Paris I , II
Yesterday I was my third time in Paris.
This trip was my favourite one of these three trips I've been because
the weather was awesome and I saw Eiffel tour. Eiffel is very big deal
for me and now I can pull over "visit in Eiffel tour" on my "to do list
of my life".
The day started magnificently! When I woke up, there was so cloudy
weather in Dreux. When we walked to the train station, it started to
rain. And, ofcourse, we missed the train by two minutes. Well, after 45
minutes, when sweat and irritation have settled, we started our trip with smiles.
When we arrived to Paris, we headed to Edgar-Quinet's metrostop and we
travelled to Bir-Hakeim's metrostop which located next to Eiffel tour.
It was really funny, when we took photos of left side of Eiffel tour, it
was raining. When we took photos of right side of Eiffel tour, the rain
had stopped. When we walked a little bit further to get a photo of whole Eiffel tour, I have to take my
coat and scarf off because it was so hot. And these all happened about during 30 minutes. :D
When we got enough about Eiffel tour, we wanted to go shop. So we headed to Châtelet but before shopping
we ate very delicious chicken caesar salads at Café Benjamin. It was fun
to eat and at the same time follow people in the street. After lunch
we visited at MAC, Sephora and Forever21. Now I have a lot of new
makeup products and jewellerys. And I promised to myself that I can't
buy cosmetic products anymore (or even I'll try to not buy anything...).
Then we decided to walk to Notre Dame because it was nearby Châtelet.
Sun is shining and weather was warm so it was perfect time for a
little walk. We had to couples times to check our location from the map
and asked help but finally we found Notre Dame. And that was a gorgeous
building.
After Notre Dame we walked aimlessly in
the streets searching some nice cafeteria. I really like aimlessly walking
trips because then you never know where you end up in the end. This time
we found so cute little bakery where were sold delicious cupcakes and
next to bakery was lovely "jungle-restaurant with parrots". Eventually
we ended up to Bistrot Marguente where I ordered strawberry-mango-lime
ice cream and ice-cold CocaCola. I haven't never eaten lime ice cream before
but that was so good!
This time we decided to leave to home a little bit earlier than usually and o'clock 6pm we already sat in a train.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti