sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Bienvenue à Dreux

Nyt tulee parit tarinat kronologisesti väärässä järjestyksessä, mutta sain viime perjantailta upeita kuvia Dreuxista matkalla Epokkiin. Ajattelin siis niiden kuvittaa tämän postauksen kyseisillä kuvilla samalla ylistäen tätä ihanaa pikku kaupunkia. Myöhemmin tulevalla viikolla tulee Pariisin matkojeni sekä ensimmäisen Dreuxin reissun kuvasaldoa tarinoineen.

Aluksi pieni tietoisku Dreuxista (ranskalaisittain dRö, muista kurkku-ärrä, suomalaisittain dröööööööö). Kaupunki on ollut keskiajalta asti pystyssä ja sen kyllä infrastuktuurista huomaa. Esimerkiksi kadut ovat kapeimillaan sitä 20 senttimetrin luokkaa ja yleensä ne loppuvat kuin seinään. Dreuxissa asuu noin 30 000 ranulaista, mutta silti Dreuxin yöllinen liikenne verrattuna Turun keskustan liikenteeseen on kuin seikkailisi keskellä pahinta neljän ruuhkaa. Varmaan kuuluisin nähtävyys on Chapelle royale de Dreux, jossa visiteerasin pari viikkoa sitten. Näytti olevan joku kuninkaallisen linnan ja kirkko-katedraalin risteytys.


Tosiaan itse asun Dreuxin teollisuusalueella, josta on noin 20minuutin kävelymatka Dreuxin keskustaan. Ja pikkuhiljaa meikäkin, aka suuntavaistottomuuden suunnannäyttäjä, alkaa oppia kyseisen reitin, joten ehkäpä joskus vielä uskaltaudun yksin tallustelemaan sinne. Keskustassa on hyvä kauppatarjonta (jopa Sephora löytyy, mitä ihmettelen suuresti, koska miksi sellainen on 30 000 hengen pikkukaupungissa muttei 200 000 hengen Turussa?!?!), ja kyllä ihan mukavasti saan rahojani sinne kulutettua. Mulla on kuitenkin suunnitelmissa jättää joku kerta kukkaro kotiin ja lähteä ihan vaan kuvailemaan maisemia ja katuja. 

1. Nätti auringonlasku. /Beautiful sunset. 2. Täällä on jo niin vihreää joka paikassa. /There is so green in here Dreux. 3. Siellä se Dreuxin keskusta siintää, kohti keskustaa on kiva mennä alamäkeä pitkin, mutta ylöstulo... se on sitten toinen juttu. /There is that little centrum.

Musta on tullu ihan katuhullu ja ikkunaluukkuhullu. Jaksan joka kadusta, kadun kulmasta ja risteyksestä napsia kuvia (älkää pelätkö, en aio hukuttaa teitä katukuviin...). Ja sitten ne ikkunaluukut! Niitähän on siis aika paljon Dreuxissa ja mä jaksan intoilla joka ikisestä. "Oooh, kattokaa mitkä ikkunaluukut!!!! Niin söpöt!!!!" *räpsräpsräps* Hehehe.... jooh....

1. Okei, yhden katukuvan saan laittaa! Kadun nimeä yritin selvittää, mutta huonoin tuloksin. /Okay, one street photo... 2. I'm so happy because sun is shining. 3. Ja vielä toinen katukuva... /And another street photo... 4. Näitä erityylisiä aitoja ja portteja on vaikka millä mitalla, toinen toistaan hienompia. /One of my favourite "hedge" in Dreux. There are so many beautiful hedges and gates.

Mutta onneksi ei tarvitse joka päivä keskustaan asti kieriä, koska tuossa 10 minuutin matkan päässä toisessa suunnassa on Cora, aka ranskan cittari, sekä sen läheisyydessä myös muutamat vaatekaupat, vähän niinko Turun Länsikeskus. Siellä yleensä teen viikottaiset ruokaostokseni ja hinnoista voin sen verran mainita, että kyllä ne kahvit, jogut ja mansikat täällä halvemmalla lähtee. Lisäksi välillä piipahdan viereisessä Leader Pricessa, mistä saa maailman parasta appelsiinimehua!

Summa summarum. Mä rakastan Dreuxia. Niin söpö kaupunki ja tuun hehkuttaa tätä vielä paljon ja joka tuutista. Tosiaan @heidua, mua voi seurata myös instagramissa, jossa julkaisen sillon tällön myös hetkiäni elämästäni. Ja sitten ko Turkuun takaisin lähden, niin kyllä näitä katuja ja söpöjä taloja ikkunaluukkuja unohtamatta tulen kaipaan siellä betoniviidakon keskellä. 

I own this blog post to my lovely "hometown" Dreux. I took some amazing photos on Friday and I want to share those with a little story about Dreux. So first of all, couple facts of Dreux. This town has built in Middle Ages and that you can notice for example in infrastructure. There live about 30 000 people and it is so weird that there is still more trafic in night time than in 200 000 people's Turku. :D The most famous sight is Chapelle royale de Dreux where I visited a couple weeks ago. 
I live in industrial area in Dreux and walking trip to the centrum takes about 20 minutes. There are a lot of good shops in the centrum for example Sephora (that really surprised me). I have planned to leave my wallet to my room some day and just go to take some photos from landscapes and streets of Dreux. Then I can't buy anything... 
I have become such "street addict" and "shutter addict". I want to take photo of every street or street corner (but don't worry, I won't drown you to my street photos...). I also adore shutters. They are so cute (and there aren't in Turku). I always yelled "Oh, look at those shutters!! So superduper cute!!" *räpsräps* Well yeah....
But luckily I haven't always to walk to the centrum because my food store Cora is about 10 minutes walking trip from my apartment. Sometimes I also visit in Leader Price because I can buy the best orange juice ever from there. 
Well, now you know a little bit about my thoughts about Dreux. I really love this town and I'm going to miss this town when I have to go back to Turku and live again middle of the concrete jungle.  

2 kommenttia:

  1. Onnellinen fakta tosin sen jälkeen kun palaat betoniviidakkoon.. ei tarvitse elellä täällä kuukauttakaan kun tulppaanimaa kutsuu! ;)

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Jotain kivaa odotettavaa, vaiks ihan kivaa välillä kotiinkin sit päästä. :)

    VastaaPoista