Romeo & other stories

Olen aina ajatellut pitää tämän blogin positiivisuuden tyyssijana. Ranskassa ollessani mulla oli pari isoa romahdusta, mutta päätin vaijeta niistä, koska ketä kiinnostaa lukea toisen ruikutusta. Ittepä sinne hain.. Enivei, nyt tuli mun mittani täyteen, ja seuraava teksti tulee olemaan mun ainoa ruikutukseni, joka ikinä tässä blogissa nähdään. Jonnekin on nyt vain pakko oksentaa koko pään sisältö. 

Marraskuu. Lokakuun ollessa vähän niin ja näin aattelin että marraskuu on uusi kuukausi ja siitä tulee hyvä kuukausi. Marraskuu vielä alkoikin superhienolla säällä ja viime sunnuntaina kävin polkemassa ympäri Groningenia ihastellen syksyä. Mua alkoi nimittäin ahdistaa ajatus siitä, että täällä on ollut jo kauan, mutta silti aina vaan kulkee niitä sanoja reittejä kouluun, kaupaan ja kaupunkiin. Mulla on myös aina näitä omia fiksaatioita ja yksi niistä on se, että kuinka mua ärsyttää, jos joudun aina risteyksestä kääntymään tiettyyn suuntaa joka ikinen kerta. Sitten aina mietin, että mitä jos kääntyisinkin tuohon toiseen suuntaan. Mitä sieltä tulisi vastaan? No nyt sitten ko lähdin sotkemaan pyörälläni ni ainoana suunnannäyttäjänäni oli se, että käännyn aina vastakkaiseen suuntaan ko mulla on tapana, ja matkalta löytyikin aika huikeita maisemia. Ihania puistoja, kanaalien varsilta paljon laivakoteja, söpöjä kahviloita ja suloisia pikku putiikkeja. Oli kiva myös saada vähän väriä poskille ko koko viikonlopun olin koomannut huoneessani. Marraskuu siis sai mukavan alun.

Kunnes.

Tiistaina mulla oli Career Trainingin esitys, jossa mun piti näyttää mun myyntipuheeni. Mua jännitti aivan hitosti, ja oman vuoroni tullessa, mun kädet tärisi niin paljon, etten meinannut saada ensin muistitikkuni suojakorkkia auki. Mun trikkini esiintymisjännitykseen on aina ollut se, että puunaan itteni paraatikuntoon, sillä jos joku menee vikaan ni ainakin mä näytän hyvältä. Mun ongelmani ilmeni kuitenkin jo ennen tunnin alkua, sillä pyöräni avain katkesi kahtiaan lukiten pyörän ja jättäen avainosan lukon sisään. Päätin olla panikoimatta vielä, koska en voinut tuntiin tehdä asialle mitään. Sitten jännityksissäni unohdin koko pyörän avaimineen, kunnes tunti päättyi. Kävelin pyöräni luokse pohdiskellen, että mitäs hittoa sitä nyt tehdään... Yritin kaiken keinoin saada avainta ulos sekä avaamalla lukkoa muilla keinoin (aka potkimalla), mutta tuloksetta (tavallaan ihan hyvä juttu, right..?). Päätin että vien pyörän liikkeeseen, josta olin ostanut sen, ja ne saavat avata lukon siellä. Aloin taluttaa pyörääni kannatellen takapyörää ilmassa ja päästyäni parisataa metriä eteenpäin luovutin. Istahdin kadulle ja purskahdin itkuun. 

Siinä itkiessäni ajattelin, että tässä nyt sitä ollaan. Itketään pyörän takia. Teki mieli soittaa äitille ja itkeä elämän kurjuutta, kunnes tajusin että mulle ei ole oman liittymän simkorttia mukana,  joten en voi soittaa. Itketti vielä enemmän. Sitten ajattelin, että nyt mun vaivalla puunattu nassuni on pilalla. Lisää itkua. Eniten mua harmitti se, että tämä ei ole ensimmäinen kerta ko mulla on ollut ongelmia pyörän kanssa. Puolukkani ”menehtyi” hieman yli kuukausi takaperin takapyörän mennessä rikki. Mä raahasin sitä 45minuuttia pyöräliikkeesseen (kirjaimellisesti raahaten, sillä välillä takapyörä ei liikkunut olleskaan), jossa todettiin, että "joo takapyörä on rikki." Oh really? En viittinyt ruikuttaa asiasta sen enempää ja satsasin uuteen pyörään ja Romeo rullaili kuvioihin. Se on ollut paljon luotettavampi kumppani kuin Puolukka, mutta selkeesti sen akilleen kantapää oli tuo himputin lukko. 

Sitä alkaa miettiä, että miksi aina kaikki ikävät jutut sattuu sydämeen kymmenen kertaa pahemmin ja unohtaa kaikki pienet happylittlethingsit, joita tämä elämä heittelee eteeni. Mä tulin yksi päivä kaupassa superonnelliseksi ko löysin mun lemppari morbier-juustoa. Koukuttauduin täysin sarjaan The 100, kiitos Iidan. Groningen on supernätti, silloin kun se ei ole normaalissa ilmatilassaan. Roosa lähetti mulle Suomesta söpön Pikky Myy -kortin. Sitruunamacaroni-tee on über hyvää. Onnistuin kerrankin tekemään älyttömön hienon cut creasin. Löysin kaupasta katkarapuja sopuhintaan, vaikka olin jo luovuttanut niiden suhteen nähdessäni hintojen pyörivän 10eken paikkeilla. Nämä ovat ihan hassuja asioita, mutta toisaalta se lämmittää mieltä, ettei ikinä tiedä, koska se seuraava onnentunne iskee.

Tällaista tällä kertaa. Tajunnanvirtaa vailla päätä ja häntää. Onneksi joka päivä on uusi alku, ja Iidan avustuksella vietiin keskiviikkona Romeo korjaamoon ja nyt taas rullailee. #happylittlethings